Janne Pyykkö: Kivien takaa kalastaja yleensä saaliinsa hakee, siellä nousukala lepää, virran sivussa. Viehe sinne, pientä häirintää, naps ja saalis on koukussa. Vaan Kozhimilla oli toisin. Ei ollut kivien takusia, ei ollut "virran sivua". Jatkuvien sateiden takia vettä oli paljon, kaikki oli yhtä ja samaa virtaa.

Kalaa Kozhimilla on, harjuksia lähinnä. Ne ilmenivät tuikkeina ja pärskeinä veden pinnalla. Vieheen voi heittää periaatteessa mihin tahansa ja toivoa sattuman suosiota. Sattumaa tosiaan, sillä Kozhimilla kalastus ei ole normaalissa määrin taidon asia. Se on ahkeruuskysymys. Ahkera saa kalan jos ei tunnissa niin toisessa kumminkin.

Minua ei moinen kalastus viehättänyt. Vähemmällä vedellä olisi kivet tulleet esiin, ottipaikkoja olisi ollut, sitten kyllä. Toki minäkin hiukan yrittelin mutta kalattomaksi jäin. Harjukset nosti ensin Yuri ja toiseksi Hannu, työn sankarien ahkeruuspalkintoina. Melaa kun ei tarvinnut kanootissa juuri heiluttaa, virta vei, niin jäi aikaa heittää viehe veteen, nostaa saalista aika ajoin, ken sitä rutiinia jaksoi harjoittaa.

Eniten kalaa taisi silti vetää Pasha. Hän on Yurin mökin tai "leirin" puolivuotinen asukki, toisen puoli vuotta tekee töitä jossain kaupungissa, joka jäi minulle epäselväksi. Mökki on keskellä niemeä, jonka ympäri joki kiertää 2 km lenkin. Tuolla välillä on kalliojyrkänteiden aiheuttamia pyörteitä, akanvirtoja, yksi kiivaampi koski, siis kuitenkin jotain sellaista, jota ovela kalamies voi hyödyntää.

Pashan rutiini oli tämä: Nosta leirissä kumivene selkään ja vapa käteen, kävele niemen yliselle puolelle, laita vene vesille, laske tuo 2 km sopivissa paikoissa kalastellen, nosta vene ja saalis maihin niemen alisella puolella, kanna vene ja saalis leiriin. Tätä kun toistaa päivittäin viisikin kertaa, saalista kertyy ihmeesti. Puolikiloiset harjukset Pasha kieritteli jauhoissa ja paistoi runsaassa rasvassa. Nam.