Minulla on oma käsitys noista tapahtumista ja niiden syistä enkä välitä niistä sen enempää tarinoida. Enemmän saattaa joku hyötyä tiedosta miten vastaavan voi välttää:
1. Jos olet tekemisissä venäläisen virkamiehen kanssa, muista, että hän saa kuukausipalkkaa. Jos hän on halukas lähtemään oppaaksi retkelle, pitäisi hälytyskellojen soida, sitä enemmän mitä korkeampi virkamies. Luonnonpuiston käyntimaksut, oppaan päiväpalkkamaksut, mahdolliset kalastusmaksut ja vastaavat menevät luonnonpuiston tilille eivätkä hyödytä suoraan virkamiestä. Siksi kysy ennakkoon paitsi mikä maksaa mitäkin myös haluaako opas rahaa ohi kirjanpidon (miten sen kysyt, ei sitä voi neuvoa, riippuu tilanteesta, ei kuitenkaan ensimmäisessä kirjeessä). Näin oppaalle ei tule tarvetta naamioida extrakusetuspalkkaansa "kuljettajan odotusajaksi" tai joksikin muuksi keinotekoiseksi jutuksi, joka suomalaista vain ketuttaa. Yurin tapauksessa tuo ylimääräinen pyyntisumma oli euroina noin 400, mutta osa siitä lienee ollut tarkoitettu jaettavaksi myös muille, jotka meitä auttoivat tai "auttoivat".
2. Jos sinun täytyy ehtiä johonkin tiettyyn junaan tai lentokoneeseen, sovi tuosta ohi kirjanpidon maksettavasta palkkiosta, että puolet siitä maksetaan vasta junalaiturilla puoli tuntia ennen junan lähtöä tai lentokentällä puolitoista tuntia ennen lentokoneen lähtöä. Tämä varmistaa, että virkamiehellä on syy hoitaa hommansa kunnolla loppuun.
Parempia ohjeita en keksi, mutta palautetta otan vastaan erittäin mielelläni - haluan itsekin oppia miten näitä asioita pitää Venäjällä hoitaa.
Vielä lopuksi: Tarkoitus ei ole tällä tekstillä pelotella ketään, joka Venäjälle aikoo. Menkää vaan. Eivät asiat usein näin hullusti ole. Ne kaksi aiempaa kertaa, kun olen käynyt Venäjän Karjalassa melomassa, ovat sujuneet paremmin. Molemmilla kerroilla oli hyviä kaverimelojia eikä heistä ole ollut mitään valittamista = kohtuullisia alkoholin kanssa ja vailla venäläistä suurvaltauhoa. Siksi en tälläkään kertaa osannut ennakoida moista. "Luonnonpuiston johtaja" retkikumppanina kuulosti pikemmin erittäin luotettavalta valinnalta, mutta väärässä olin.
Kannattiko siis mennä? Kannatti tietysti!
]]>
Yuri mainitsi, että ylhäältä pystyy laskemaan yksittäiset harjukset turkoosissa vedessä. Korkean veden takia vesi oli kuitenkin retkemme ajan hiukan rusehtavaa eikä moinen temppu meille siksi onnistunut.
Kauempana joesta on joukko Uralin rinnakkaisia vuorijonoja, jonne patikointi olisi alkupäivinä houkuttanut, mutta säät (ja taudit) eivät antaneet tällä kertaa myöten. Viikkoa myöhempi 8-tuntinen sadepatikointi eräälle matalalle Uralin nyppylälle muistutti maisemiltaan Lapin tuntureita:
... paitsi että Lapista poiketen tunturin toisella puolella maasto oli jylhää kuten joen vierelläkin:
Tiedän menettäneeni jotain, kun ensimmäisten päivien huiput jäivät näkemättä. Upeita maisemia siellä on, olen varma.
]]>Pari aihetta on käsittelemättä:
Kun nämä on käsitelty, hiljenen.
]]>Olimme ruokatauolla, kun koira löysi maastosta jotain kiintoisaa. Hannu ja Olli riensivät paikalle, samoin Yuri, myöhemmin Mika. Syötyäni menin minäkin Marion kanssa katsomaan mitä oli tapahtumassa. Kiveä ympäröivä sammal oli sytytetty yhdestä reunasta tuleen. Yuri kohensi tulta, Hannu seurasi tapahtumaa tiiviisti kamera kädessä. Maan syövereistä kuului vikinää.
Nyt ei ole kaikki kohdallaan, sanoi joku aivoissani. Jäin seuraamaan. Aika ajoin jostain maan kolosta, kiven edestä tai takaa, syöksyi esiin laiha musta 30-senttinen eläin, ja palasi yhtä nopeasti takaisin. Koira pöllytti sammalta ja pyrki kiven alle. Lopulta se sai leukojen väliin saaliin, jota ei kuitenkaan tappanut, koska Yuri antoi siitä käskyn. Yuri nosti eläimen ilmaan. Hannu sai valokuvansa ja jäi pohtimaan oliko kyseessä minkki vai vesikko.
Näytös ohi. Palasimme nuotiopaikalle, jonne Yuri toi saaliin, joka yhä kitui. We killed the animal for nothing, just for fun, sanoi Mario ihmetellen. Jaakko, joka ei nähnyt tapahtumaa mutta näki kituvan minkin, poltti päreensä. Hän pyysi Ollia kääntämään Yurille, että paheksuu tapahtumaa. "Koira tehköön mitä tekee, ihminen älköön auttako."
Kysyin Yurilta Olli-tulkin kautta:
- Miksi minkki piti tappaa? Syömmekö nyt minkin?
- Ei minkkejä syödä, ehätti jo Hannu vastaamaan.
- No teemmekö nyt tuosta minkistä rukkaset?
- Emme tee. Vasta talvella karva on pitkä, siksei turkistakaan ole nyt mitään hyötyä.
- No jos ei tappamisesta ollut mitään hyötyä, miksi tapoimme?
- Metsästyskoiraa pitää harjoittaa, sanoi Yuri.
- Hyvä on, mutta miksei sitten koiraa voi harjoittaa linnuilla, joita voisi syödäkin?
- Vielä ei ole linnustusaika.
Näin jäi keskustelu pattitilanteeseen. On tietysti selvää, että ekologisesti tapahtuma oli merkityksetön. Maan alle jäi yhä monta minkkiä, jotka sitäpaitsi ovat tarhakarkulaisina alueella peräti haitaksi. Tappaminen on tästä vinkkelistä hyväksikin, mutta on eri asia, kuka sitä haluaa katsella.
Joka tapauksessa jälkikeskustelun hyöty oli, ettei Yuri enää pitänyt meille metsästysnäytöksiä. Koira sen sijaan piti luontonsa ja aina, kun ei ollut Yurin veneessä, juoksi maata pitkin kaikkea elävää takaa ajaen. Saatoimme esim. nähdä joen penkkaa juoksevan jäniksen ja hetken kuluttua koiran. Kerran Yuri nosti rannasta tapetun heinäsorsan. Tässä illallinen? Emme kuitenkaan syöneet sitä, vaan oletan, että sorsa jäi leiriin Pashalle myöhemmin naposteltavaksi. Tämän tapauksen jälkeen Jaakko ryhtyi melomaan rannan lähellä, jotta pelottaisi linnut lentoon tai vesille ennen koiraa.
Killer dog, tämän lempinimen antoi Mario koiralle.
]]>Toinen tapaus oli matkan alkupuolella, jollion venäläisiä oli aikeissa tulla mukaamme useampia. Kun ilmeni, että vain yksi heidän kumiveneensä on melontakuntoinen (muita ei saatu paikattua), ilmestyi paikalle kuorma-auto, jolla muut venäläiset pääsivät kätevästi poistumaan. Mistä kuski tiesi tulla juuri sille syrjäiselle joenpenkalle?
Mario epäili, että maastossa toimii jokin meille tuntematon viestintäverkko, jota paikalliset asukkaat käyttävät. En usko.
Joskus puhutaan etiäisistä tai aavistuksesta, että jokin asia kohta ratkeaa, joku tuttu kohta tulee kylään, jne. En usko siihenkään.
Vaan ehkä se etiäinen on se, että kun liikutaan autiossa erämaassa, on hyvä olla tietoinen keitä muita siellä liikkuu ja millä tavoitteilla, kaikki pienetkin merkit rekisteröidään, ihmisten tarinat kuunnellaan. Yläjuoksulla meidät oli ohittanut moskovalainen melojaporukka katamaraaneillaan. Jotain ne rannalta heille huusivat ja katamaraaneista takaisin. Näin on voinut kulkea viesti, että tarvitaan auto paikalle. No entäs se eräpoliisien sopiva saapuminen? Kuulkaa sitä en osaa selittää sittenkään.
]]>